Mitä olin unohtanut vauvan kanssa matkustamisesta?

Muistelin jo ennen reissua vinkkejä vauvan kanssa matkustamiseen, mutta reissussa tuli silti eteen asioita, joita olin kokonaan unohtanut ja oli aika ehkä vähän kullannut muistojakin.

Mitä kaikkea olin sitten unohtanut vauvan kanssa matkustamisesta?

Ensinnäkin olin unohtanut, että ulkopuolisten säälivät tai vihaiset katseet voivat tuntua pahalta, kun vauva parkuu naama punaisena pitkän tovin julkisella paikalla. Olemme joskus saaneet jopa kunnon läksytyksen eräältä "kivalta" suomalaistädiltä väsymystä itkevän vauvan huudattamisesta lentokoneessa. On ehkä väärin yleistää, mutta jotenkin ne vanhempia syyllistävät katseet tuntuvat tulevan aina suomalaisilta. Useissa muissa maissa suhtaudutaan yleensä lämpimästi ja ymmärtäväisesti pieniin lapsiin. Vanhempien syyllistämisen sijaan italialainen tarjoilija tulee lirkuttelemaan levottomalle taaperolle tai brittiläinen asiakas keskeyttää illallisensa ja tarjoutuu pitämään väsynyttä vauvaa, jotta me vanhemmat saamme syötyä ruokamme loppuun.

Olin myös unohtanut, että huonounisen vauvan kanssa reissaaminen on itse asiassa aika rankkaa. Meidän perheen vauvat ovat olleet kotioloissakin huonounisia ja tilanne on aina pahentunut reissussa. Yöunet ovat rikkonaisia vieraassa paikassa ja päiväunia ei malta nukkua, kun on niin paljon nähtävää. Hieman kateellisena seuraan uima-altaalla vanhempia, jotka ottavat pari tuntia rauhassa aurinkoa vauvan nukkuessa vaunuissa vieressä. Itse pääsen kyllä myös allasaluelle, mutta vietän parituntisen vaunuja edestakaisin heilutellen. Ensi kerralla pitää myös muistaa valita huoneistohotelli, jotta isommat lapset pääsevät omaan huoneeseen eikä pienemmän yöhuudot ja aikainen aamuherätys häiritse heitä.

Todistusaineistoa siitä, että on se vauva välillä nukkunutkin. Kuva Burj Khalifasta, Dubaista.

Imettäminen on huomattavasti helpompaa maassa, jossa julkiseen imettämiseen suhtaudutaan myönteisesti. Yritäpä siinä nyt sitten löytää reissulla imetyspaikka, kun julki-imettäminen on kielletty ja vauva huutaa ruokaa. Itse koin reissumme Arabiemiraatteihin ahdistavana ja stressaavana, kun aina sai miettiä, missä ja milloin pääsee imettämään. Siellä julki-imettäminen edes huivin alla ei ole suotavaa. Dubain ostoskeskuksista löytyi vessojen yhteydestä imetyskoppeja, mutta muualla tällaista luksusta ei juuri ollut. Vessa ei ole se mukavin paikka imettää ja ruuhkaisissa paikoissa vessajonotkin ehtivät ruokailun aikana kasvaa melko pitkiksi. Lueskelin taannoin Teija Kohijoen matkablogista Lähdetään taas juttua imettämisestä Thaimaassa ja kävi oikein harmittamaan, että miksi ei tullut lähdettyä Thaimaaseen lomalle, kun siellä imettämiseen suhtaudutaan paljon luonnollisemmin!

Vauva ei valita, vaikka purkkiruoat tarjoillaan kylmänä. Reissussa aika kuluu nopeasti ja pienet vauvat syö tiheästi, jolloin tuntuu, että vauvaa saa olla koko ajan syöttämässä. Esikoisen kanssa tuntui, että aina sai olla tulossa tai menossa jonnekin, kun vauvan ruoka-aikaan piti etsiä ravintola tai muu paikka, jossa lämmittää purkkiruokaa. Jossain vaiheessa hoksasin, että vauvat ei yleensä välitä tippaakaan siitä, onko ruoka kylmää vai lämmintä. Tämä helpottaa kummasti reissuelämää, kun ei tarvitse rannalta lähteä etsimään ruoanlämmityspaikkaa ja hätätapauksessa ruokailun voi järjestää vaikka nähtävyyksille jonotettaessa.

Ajatus yhteisistä hiekkaleikeistä rannalla on idyllinen, mutta kun vauva on kauhonut suuhunsa jo yhden aterian edestä hiekkaa, on aika paeta paikalta. Se hiekka kun menee myös joka paikkaan, myös vaipan sisään. Uima-altaalla ei ole sen helpompaa, allasalueen laatoitukset ovat oiva paikka juuri seisomaan tai kävelemään oppineen vauvan halkaista kallonsa.

Vauvakin tykkäsi hiekkaleikeistä, mutta hiekkaa oli sen jälkeen joka paikassa.

Vilkas konttaava vauva pysyy ihan yhtä huonosti paikallaan kuin juuri kävelemään oppinut taapero. Olen aina ajatellut, että hankalin aika matkustaa lapsen kanssa on silloin, kun tämä on juuri oppinut kävelemään, sillä taitoa halutaan harjoittaa koko ajan, mutta epävakaata menoa on vahdittava silmä tarkkana. Tuli todettua, että kyllä se juuri konttamaan oppinut vauvakin haluaa koko ajan olla menossa ja liikkuminen on vielä hankalampaa, kun pöpökammoinen äiti ei haluaisi ihan joka paikkaan päästää lattioita ja maata nuohoamaan.

Taksimatkat käy extreme -urheilusta, kun paikallinen kuski kaahaa kuin hullu ja vauva istuu sylissäsi ilman turvaistuinta tai -vyötä. Ulkomailla turvakaukaloita ei yleensä takseihin ole saatavilla emmekä ole kuskanneet kaukaloa Suomesta asti, tavaraa kun tuntuu olevan matkalla muutenkin tarpeeksi. Matkalla Arabiemiraateissa paluumatka lentokentälle taksin kyydissä nosti adrenaliinitasot huippuunsa, kun paikallinen taksikuski kaahasi 130 kilometrin tuntivauhtia välittämättä kaatosateesta tai siitä, että auton renkaat olivat enemmän aikaa vesipatjan päällä vesiliirrossa kuin tien pinnalla. Puristin vauvaa sylissä itseäni vasten rukoillen, että pystyn pitämään hänestä kiinni, jos auto ajaa ulos tieltä sekä vannoen samalla, että tästä lähtien reissussa kuljetaan vain bussilla.

Äidin ei tarvitse aina olla se, joka hoitaa vauvaa. Sanattomalla sopimuksella lapsenhoitovuorot jakautuivat reissun alussa niin, että minä hoidin vauvaa ja mies katsoi isompien lasten perään. Noh, tämä tarkoitti sitä, että sillä aikaa, kun minä syötin, vaihdoin vaippaa ja vaatteita, nukutin, kannoin ja leikitin vauvaa, mieheni makasi aurinkotuolissa katsellen uimataitoisten isompien lasten vesileikkejä. Parin päivän jälkeen aloin miettimään, miksi ihmeessä tämä on näin? Kyse ole siitä, etteikö mieheni hoitaisi vauvaa vaan minä itse "omin" vauvan enkä anna miehelle edes tilaisuutta ottaa vastuuta. Tämän itsetutkiskelun jälkeen teimme lapsenkaitsemisvastuiden uudelleenjaon ja reissu alkoi tuntua vähän rennomalta äidinkin mielestä.