Matka Lapin ja Pohjois-Norjan ympäri 8 päivässä

Toissakesänä meidän perhe teki kiertoajelun Lappiin ja Pohjois-Norjaan. Pidin reissusta tuolloin matkapäiväkirjaa, mutta sitä ei tullut silloin julkaistua. Tässä pitämäni päiväkirja mahtavasta reissusta, jossa 8 päivän aikana ehdimme kulkea yli 3000 kilometriä. Matkasta jäi sekä aikuisille että lapsille paljon hyviä muistoja.

Muonio

Matkaan valmistautuminen

Tänä kesänä päätimme toteuttaa reissun, josta olimme vuosia puhuneet, muttemme koskaan toteuttaneet - Kiertoajelu Lappiin ja Pohjois-Norjaan. Minulla on nimittäin sellainen aukko sivistyksessä, etten ole koskaan käynyt Rovaniemeä pohjoisempana ja oli aika korjata tämä asia. Meillä oli kaksi kohdetta, jossa halusimme käydä ja joiden ympärille reissun suunnittelu rakentui: Kilpisjärvi ja Lofootit.

Ensimmäiseksi kysymykseksi  nousi, millä kulkuneuvolla lähtisimme reissua toteuttamaan. Pitkä ajomatka 5- ja 7-vuotiaiden lasten kanssa askarrutti, joten pohdimme lentämistä, autonvuokrausta, auton laittamista junaan ja asunto-auton vuokraamista. Muut vaihtoehdot vaikuttivat  kalliimmilta vaihtoehdoilta kuin omalla autolla ajaminen, asunto-auto taas liian hitaalta tavalta matkustaa. Päädyimme lähtemään matkaan omalla farmariautollamme.

Ajomatka kotoa Kilpisjärvelle olisi noin 14 tuntia, joten oli selvää, ettemme voisi lasten kanssa yhteen menoon sinne ajaa. Rovaniemi vaikutti sopivalta ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi, joten varasimme yhden hotelliyön etukäteen sieltä. Seuraavana päivänä jatkaisimme siitä Kilpisjärvelle, josta varasimme kahdeksi yöksi mökin. Sen jälkeen lähtisimme Norjaan. Varasimme yhden hotelliyön Harstadista Lofoottien kupeesta. Tämän enempää emme majoituksia varanneet vaan päätimme sen jälkeen edetä fiiliksen mukaan. Vaikka tarkkoja suunnitelmia ei loppureissulle tehty, oli alustavana ajatuksena kuitenkin ajaa Lofoottien läpi Moskenesiin, josta pääsisi lautalla Bodoseen ja siitä Ruotsin läpi Uumajaan, josta puolestaan pääsisimme laivalla takaisin Suomeen.

Toteutunut ajoreittimme: Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromssa-Harstad-Moskenes-Bodo-Mo i Rana-Uumaja-Vaasa.

1. päivä: Ranuan kautta Rovaniemelle

Starttasimme farmaritoyotamme heinäkuisena yönä klo 02:30. Päätimme lähteä ajamaan aamuyöstä, sillä toivoimme, että matka sujuisi lapsilta helpommin, jos he nukkuisivat mahdollisimman ison osan ajomatkasta. Reissuun lähtö keskellä yötä oli kuitenkin niin jännittävää lapsille, etteivät he malttaneet kovin montaa tuntia nukkua. Yöllinen lähtö oli kuitenkin hyvä päätös, sillä liikenne oli olematonta ja matkanteko sujui sen takia todella joutuisasti. Täytyy myös todeta, että kyllä Suomen yötön kesäyö on vaan kaunis ja tunnit kuluivat nopeasti maisemia ihaillessa. Lapsetkin saivat autossa ajan kulumaan yllättävän hyvin syömällä aamupalaeväitä, piirtämällä ja leikkimällä mukaan ottamilla leluillaan sekä pelaamalla tablettitietokoneella. Me aikuiset vaihdoimme matkan puolivälissä ajovuoroa, joten pelkääjän paikalla olevakin pystyi hieman torkkumaan.

Sekä aikuisille että lapsille elämys oli heti Oulun jälkeen tiellä kuljeksivat porot, joita sai väistellä vähän väliä. Lapin suorat ja hiljaiset tiet houkuttelevat ajamaan hieman kovempaa, mutta on hyvä muistaa, että poroja voi tulla yllättäin tielle. Hieman ennen Rovaniemeä tiellä oli kunnon lauma poroja, jotka eivät paljon lähestyvästä autosta välittäneet. Pieni tovi siinä meni, ennen kuin kaupunkilaistollot hoksasivat, miten koko tien tukkivista poroista pääsee ohi. Paikallinen vastaantulija näytti mallia, että jos porot eivät itse autosta välitä, tööttääminen saa ne väistämään.

Varokaa poroja!

Päätimme pysähtyä hieman ennen Rovaniemeä Ranuan eläinpuistossa. En itse ole kovin innostunut eläintarhoista, mutta jääkarhujen näkeminen kuitenkin hieman kiinnosti. Olemme käyneet eläintarhoissa eri puolella maailmaa, joten niitä on tullut nähtyä riittämiin ja hieman aina mietityttää eläintarhojen eettiset kysymykset, joskin toisaalta olen sitä mieltä, että niissä vierailu on myös hyvä tapa opettaa lapsille luonnon eläimistä ja niiden suojelusta. Eläinpuisto ei jääkarhuja lukuunottamatta tehnyt kovin suurta vaikutusta ja lapsetkin taisivat eniten innostua siellä olevasta leikkipuistosta, joka oli kyllä hieno.

Ranuan eläinpuiston leikkipuisto oli hieno.

Iltapäivällä jatkoimme matkaa Rovaniemelle ja siinä vaiheessa aloimme olla niin väsyneitä ja nälkäisiä, ettemme tehneet muuta kuin kirjauduimme hotelliin, kävimme syömässä ja teimme lyhyen kävelykierroksen Rovaniemen keskustassa. Vietimme yön Rovaniemen Sokos hotellissa, joka oli ehdottomasti parhaimpia Sokos-hotelleja, joissa olen yöpynyt. Parasta antia oli monipuolinen aamupala, jossa perinteisten pekonien ja munien lisäksi oli monipuolinen valikoima sekä paikallisia että suomalaisia ruokia.

2. päivä: Joulupukkia tervehtimään ja sitten Kilpisjärvelle

Matka jatkui varhain aamulla, sillä ajettavana oli vielä 450 kilometriä Kilpisjärvelle. Kun napapiirillä oltiin, niin olihan Joulupukkia käytävä tervehtimässä ennen lähtöä.  Koska itse olen jouluihminen, pääsin keskikesästä huolimatta heti joulun tunnelmaan Joulupukin Pajakylässä. Hieman ehkä joulutunnelmaa häiritsi lukuisat lahjatavarakaupat ja turistirysätunnelma. Pajakylään pääsi ilmaiseksi ja joulupukin kammarissa vierailu ja joulupukin tapaaminen oli lapsille jännittävä kokemus. Kymmenen aikaan aamulla juhannuksen jälkeen ei kammarissa ollut ruuhkaa, joten joulupukkikin ehti jutella kanssamme hyvän tovin. Voin vain kuvitella jonoja joulun aikaan ja eräs tonttu kertoi, että jonot ovat silloin ulos asti. Joulupukin Pajakylän lähellä olisi vielä ollut Santa Park, jouluinen satumaailma, mutta se oli nyt kesällä suljettu remontin takia.

Turistikauppoja riitti Joulupukin pajakylässä.

Joulupukin vierailun jälkeen matka jatkui kohti Suomen käsivartta. Ajomatka taittui nopeasti, sillä liikennettä oli vähän ja koko ajan karummaksi muuttuvia maisemia oli kiva katsella. Lapset pysyivät hiljaisina pelaamalla ja piirrettyjä katsomalla. Matkan varrella oli monia hyviä levähdyspaikkoja hienojen maisemien kanssa varustettuna, joten pysähdyimme Muonion lähellä yhdelle levähdyspaikalle testaamaan upouutta retkikeitintämme ja syömään lounasta. Levähdyspaikalta pääsi 5 minuutin kävelyllä läheiselle järvelle, jossa oli hyvä syödä lounasta. Hieman tunnelmaa häiritsi tuhannet ympärillä pyörivät hyttyset, mutta tästä vaivasta selvisi hermoja menettämättä pukeutumalla hupulliseen tuulipukuun, joka oli uitettu hyttysmyrkyssä.

Saavuimme lopulta myöhään iltapäivällä Kilpisjärvelle. Seuraavat pari yötä viettäisimme Haltinmaan vuokramökissä. Mökki oli oikein sopiva tarvitsemaamme lyhyeen majoitukseen, mutta pidempää aikaa en mökissä olisi viihtynyt. Mökki oli kohtuullisen siisti ja riittävän kokoinen nelihenkiselle perheellemme ja löytyipä mökistä pieni saunakin. Mökit sijaitsivat kätevasti 200 metrin päässä kaupasta, mikä teki ruokaostoksista helppoja. Myös patikointireittejä lähti läheltä eikä Kilpisjärven retkeilykeskukseen, josta lähti suorin reitti Saanan huipulle, ollut kuin pari kilometriä. Mökit olivat paritaloja ja sijaitsivat lähellä toisiaan, joten kovin paljon yksityisyyttä tai komeita maisemia ei mökkikylässä ollut tarjolla.

Haltinmaan vuokramökit ovat paritalomökkejä.

3. päivä: Saanan valloitus

Sää oli ollut tähän asti vaihteleva ja tihkusadetta oli tullut silloin tällöin, mutta päivänä, jolloin meidän oli tarkoitus valloittaa Saana, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Lähdimme heti aamupalan jälkeen retkeilykeskukselle, josta pääsi kapuamaan Saanan huipulle. Olin etukäteen selvittänyt, että reitti Saanan huipulle on 4 kilometriä pitkä ja ajattelin sen sujuvan helposti lapsiltamme, jotka ovat aikaisemmin kävelleet 15 kilometrinkin patikointireittejä. Ajattelin, että jos lapset väsyisivät, ottaisimme ne reppuselkään hetkeksi aina lepäämään. Sitä en kuitenkaan ajatellut, että 4 kilometriä nousua yli 1000 metrin korkeuteen vaikeakulkuisessa maastossa on aika raskasta.

Reitti Saanan huipulle oli melko kivikkoinen.

Täytyy sanoa, että jos olisin tiennyt, kuinka raskas nousu on, en olisi viisivuotiastamme ottanut huipulle, mutta nyt kun oltiin jo pitkälle päästy, eihän sitä voinut luovuttaakaan. Aina kun polku ei ollut liian kivikkoinen, otimme kuopuksen reppuselkään. Monessa paikassa oli niin hankala kävellä, että pojan oli jaksettava itse. Retkeilykeskukselta kävellään ensin pienen metsikön läpi, kunnes pian maisemasta häviää puut ja päästään erittäin pitkille portaille.

Portaita pitkin laskeutuminen oli yhtä rankkaa kuin niiden kiipeäminen.

Yli 700 porrasta ottavat mittaa patikoijan kunnosta.  Portaiden yläpäässä luulimme, ettei huipulle olisi enää pitkä matka. Kävelimme ja kävelimme eikä huippua näkynyt, joten kysyimme vastaantulevalta, huipulta palaavalta patikoijalta, että onko vielä pitkä matka. Saimme kuulla olevamme ehkä puolessa välissä! Usko meinasi loppua väsyneiden lasten kanssa, mutta kun ei millään olisi halunnut jättää kiipeämistä kesken. Eväitäkin tuli otettua lapsille ihan liian vähän mukaan. Olihan se sen arvoista, kun huipulle pääsi! Upeat erämaamaisemia, tuntureja ja Norjan huimia vuoristoja kelpasi ihailla huipulta.

Kuvat eivät tee oikeutta Saanan huipulta aukeaviin maisemiin.

Huipulla!

Mies päätti patikointipäivän päätteeksi huuhtoa hiet pois Kilpisjärvessä. Koska jäät olivat lähteneet järvestä vasta muutamaa viikkoa aiemmin ja veden lämpötila oli arviolta 7 raikasta celsiusastetta, itse tyydyin lasten kanssa istuskelemaan rannalla ja seurata kuopuksen kalastusta. Pienen kalamiehen pettymykseksi kalaonnea ei kuitenkaan ollut tällä kertaa. Huipun valloitus oli sen verran rankkaa puuhaa, että muuta emme enää jaksaneet tehdä vaan kaikki painuivat aikaisin nukkumaan. Nukkumisen vaikeudesta yöttömässä yössä täytyy vielä sen verran todeta, että vaikka sitä luulisi suomalaisena tottuneen kesäöiden valoisuuteen, ei Etelä-Suomen yöttömät yöt ole mitään verrattuna Lapin kesäöihin. Yöllä herätessä oli vaikea uskoa kellon olevan kaksi yöllä, kun aurinko paistoi kirkkaana korkealla taivaalla.

Kilpisjärven vesi oli kristallinkirkasta, mutta myös jäätävän kylmää.

Kilpisjärven rannalla oli mukava istuskella ja ihastella Lapin maisemia.

4. Päivä: Matka jatkuu Norjan puolella

Aikaisin aamulla pakkasimme täpötäyden automme ja jatkoimme matkaa Norjaan. Majoituspaikasta oli vain kymmenisen kilometriä Norjan puolelle ja on uskomatonta huomata, miten maisema muuttuu heti rajan ylityksen jälkeen; Lumihuippuiset vuoret kohoavat jylhinä ja tie muuttuu mutkaiseksi vuoristotieksi. Ajatuksena on tehdä pikavisiitti Tromssan kaupunkiin, jonka jälkeen jatkaisimme matkaa Harstadiin, seuraavaan yöpymispaikkaan.

Minä seisomassa putouksen puolivälissä antaa perspektiiviä siihen,
miten iso löytämämme vesiputous oli.

Norjan vuoristoteiden varrella näkyi upeita vesiputouksia ja yksi hienoimmista sattui eteemme ihan sattumalta, kun pysähdyimme levähdyspaikalle kuopuksen vessatauolle. Norjan tiet ovat paitsi hyväkuntoisia, myös hyviä levähdyspaikkoja siisteine vessoineen löytyi helposti joka paikasta. Sen sijaan huoltoasemat ja ravintolat ovat harvassa pohjoisessa, joten auton tankki kannattaa pitää aina täynnä ja ainakin lapsille eväitä matkassa. Levähdyspaikalle kuuluva veden kohina herätti huomiomme ja muutaman askeleen päässä metsässä olikin komea vesiputous. Putouksen ihastelu oli elämys niin lapsille kuin aikuisille, joskin lasten hyppely liukkailla kivillä aiheutti vanhemmille sydämentykytyksiä.

Kilpisjärveltä ei ole Tromssaan kuin parin tunnin matka ja saavuimme sinne hyvissä ajoin aamupäivällä. Kävelimme jonkin aikaa kaduilla ja vierailimme paikallisessa ostoskeskuksessa. Kallis hintataso ei kuitenkaan houkutellut shoppailuun. Tromssa oli ihan kivannäköinen, idyllinen kaupunki, mutta kovin suurta vaikutusta se ei meihin tehnyt. Lapsille kiinnostavaa nähtävää tai tekemistä ei oikein ollut keskustan leikkipuistoa lukuunottamatta. Jatkoimme pian matkaa kohti Lofoottien kupeessa olevaa Harstadia. Lyhin reitti Tromssasta Harstadtiin kesti melkein 5 tuntia, joten päivä kului pitkälti ajaessa. Maisemat olivat kuitenkin niin hienoja, että aika kului nopeasti. Norjan korkean hintatason takia hyödynsimme usein mukana kulkevaa retkikeitintä ja söimme lounaan matkan varrella keittämällä keittimessä purkkihernekeittoa, nuudeleita tai makaronia ja purkkilihapullia. Lapset rakastivat tätä retkiruokailutyyliä huomattavasti ravintolakäyntejä enemmän.

Tromssan kadut olivat aikaisin aamulla tyhjiä.

Norjassa upeita luonnon tarjoamia lounaspaikkoja löytyi helposti vain kivenheiton päässä tiestä.
Näissä maisemissa ruokailimme matkalla Harstadiin.

Harstad oli varattu majapaikaksi puhtaasti sen takia, että siitä olisi aamulla helppo ja nopea lähteä ajamaan Lofooteille. Kaupungista löytyi myös kohtuuhintaista Scandicin majoitusta. Kaupunki itsessään oli muuten melko tylsä. Saavuimme myöhään iltapäivällä Harstadiin ja päätimme käydä iltakävelyllä kaupungin lähellä sijaitsevassa Keipenin vuorella. Korvaamaton reissun suunnittelusovelluksemme TripAdvisor oli kertonut, että vuorelta löytyy lyhyt, lapsille sopiva patikointireitti vuoren huipulle. Navigaattorin avulla löysimme paikan helposti ja kapusimme vuoren huipulle. Reitti oli juuri lapsille sopiva, nousu huipulle kesti lasten kanssa noin 45 minuuttia ja päällä aukeni huikeat maisemat. Pilvinen sää tosin haittasi näkymiä, sillä pilvien ollessa alapuolellamme, emme nähneet alas juuri mitään. Vuoren huipulla on äkkiputous ilman minkäänlaisia kaiteita, joten lapsista joutui pitämään tiukasti kiinni.

Maisemia Keipenin huipulta

Jyrkänteen laidalta ei nähnyt pilvien takia alas, mutta kirkkaalla säällä näkymät
olisivat varmasti olleet päätähuimaavat.

5. päivä: Lofoottien läpiajo

Scandic Harstad ei ollut hintaansa nähden kovin kummoinen hotelli, mutta palveli hyvin yhden yön yöpymistä. Aamupalan jälkeen pakkasin laukkumme taas ja jatkoimme ajamista kohti Lofootteja. Hotelliyöpymisissä pidin mukana yhtä kassia, josta löytyi koko perheen vaihtovaatteet, hammasharjat ja muut hotellissa tarvittavat tavarat. Näin joka hotelliin ei tarvinnut raahata puolta takakontillista tavaraa mukaan. Matka Harstadista Lofooteille ei ollut pitkä, mutta Lofoottien läpi vievä mutkainen tie on puolestaan yli 200 kilometriä pitkä, joten ajamista oli tänäänkin tiedossa.

Lofooteilla riittää kesällä turisteja ja välillä saareen vievillä tunneleilla sai jonottaa pitkässä karavaanarijonossa. Kilometrien pituiset tunnelit laskeutuivat meren alle ja sieltä takaisin ylös saareen. Majoitus on saarella kallista ja majoituspaikat täyteen buukattuja, joten olimme jo etukäteen päättäneet, että Lofooteilla viivytään 1-2 yötä ja majoituspaikkana toimii teltta leirintäalueella. Yhden yön mökkimajoitus saattoi nimittäin maksaa nelihenkiselle perheelle 300 eurosta ylöspäin.

Svolvaerin satama.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme Lofooteilla oli Svolvaer, jossa teimme pikaisen kävelykierroksen sekä nautimme ihanan pienen kahvilan kahveista ja herkuista. Sympaattinen pieni kalastajakylä jäi kuitenkin pian taakse, sillä kaatosateessa autossa istuminen tuntui houkuttelevammalta kuin kaupungissa kävely.

Sää Kilpisjärvellä oli ollut aurinkoinen ja asteitakin parisenkymmentä, mutta Norjan puolella oli koko ajan sateista, sumuista ja lämpöasteita vain kymmenkunta. Tämä säätila jatkui myös Lofooteilla. Hyvä vaatetus ja kerrospukeutuminen on reissulla tärkeää, muuten olosuhteet voivat tuntua ankeilta. Meillä oli koko perheellä käytössä tekniset alusasut, fleece-kerrokset sekä vedenpitävät tuulipuvut ja vaelluskengät.

Matka jatkui kohti Lofoottien kärkeä ja kohti Haukland Beachiä, jonka maisemista olin etukäteen lukenut kovasti kehuja. Vuorten välissä sijaitseva ranta valkoisine hiekkoineen ja turkoosinsinisine vesineen olikin upea ja moni etelän lomakohteen ranta kalpenisi tälle näylle. Kunhan ei katso taivaalla olevia pilviä ja lämpömittarin lukemia.

Haukland Beach

Rannan ympäristöön tutustumista.

Vietimme rannalla pari tuntia ympäristöön tutustuen. Lapsista oli hauska kävellä ylös jyrkkää vuorenrinnettä, jossa käyskenteli lampaita. Kun rantaelämästä oli saatu tarpeeksi, alkoi olla aika miettiä yöpaikkaa.  Muutama urhea oli pystyttänyt teltan rannalle, mutta meren rannalla tuuli oli niin ilkeä ja kylmä, että itse en olisi jäänyt ihan näin lähelle rantaa. Lofoottien luontoaktiviteettivalikoimasta löytyy niin patikointia, kalastusta, sukellusta kuin surffaustakin, mutta pienten lasten kanssa ei voi kovin pitkille patikka- tai kalastusretkille lähteä. Lofooteilla riittäisi kyllä tekemistä pitkäksikin aikaa, mutta kylmä, sateinen sää hieman haittasi tunnelmaa. Niinpä me päätimme viipyä Lofooteilla vain yhden yön ja lähteä seuraavana aamuna lautalla takaisin kohti Norjan rannikkoa. Lautta lähtisi Moskenesista, joten päätimme yöpyä sataman lähdellä Moskenesin leirintäalueella.

Moskenesin leirintäalue

6. päivä: Norjan rannikon kohteet Bodo, Saltstraumen ja Mo i Rana

TripAdvisor on ollut korvaamaton apu reissulla majoitusten ja ravintoloiden etsinnässä ja nettisurffailukin on ollut helppoa ja normaalihintaista, sillä liittymäpakettiini kuuluu datan käyttö Suomen lisäksi Pohjoismaissa. Majoituksia on ollut kätevä varata tien päältä puhelimella. Moskenesin leirintäalue on hyvätasoinen leirintäalue, josta löytyy lapsille leikkipaikka ja mielenkiintoisia, joskin hieman riskialttiita kallioita kiipeiltäväksi ja tutkittavaksi. Meren läheisyydessä olevalla leirintäalueella voi myös kalastaa, joskaan kalaa ei tullut meille täältäkään. Leirintäalueella riitti väkeä ja telttapaikat olivat melko täynnä. Kauempana kallioilla olisi saanut telttailla rauhallisemmassa ympäristössä, mutta lasten kanssa oli kätevämpää pysyä lähellä autoa ja vessoja.

Tämä majoitus oli meidän perheen lapsien reissun kohokohta, sillä se oli heidän ensimmäinen telttayönsä. Äidin tuntemukset majoituksesta ei ole ihan samanlaiset, sillä rauhattomalla leirintäalueella unet jäivät pariin tuntiin. Ongelma leirintäalueella on sataman läheisyys; viimeinen lautta tulee Moskenesiin kahden aikaan yöllä ja koska leirintäalue sijaitsee kätevästi viiden minuutin automatkan päässä satamasta, lappasi lautalta porukkaa leirintäalueelle keskellä yötäkin. Muutama muukin oli siis huomannut, miten kätevästi leirintäalueelta on siirtyä satamaan. Tästä tuli meteliä sen verran, että kun kello neljä aamulla piti nousta ylös purkamaan telttaa ja lähteä laivaan, en ollut ehtinyt silmiäni yön aikana juuri ummistaa.

Pienehkö lauttamme satamassa lastauksessa.

Laiva tai lautta, jolla matkasimme Bodoseen, oli reippaasti Tallinnanlaivaa pienempi, mutta matka taittui melko joutuisasti 3,5 tunnissa. Laivassa ei ollut juurikaan tekemistä, kävimme kahvilassa syömässä aamupalaa ja istuimme katselemassa maisemia. Liput laivaan olimme ostaneet netin kautta edellisenä päivänä ja laivaan pääsimme näyttämällä lippua puhelimesta. Lisätietoa laivareiteistä, aikatauluista ja lipuista löytyy osoitteesta www.lofoten.info. Laiva saattaa olla kesäaikaan ruuhkainen ja laivapaikat loppuunmyytyjä, joten kannattaa varautua, että viime tingassa ei suosituimpiin lähtöaikoihin ei lippuja välttämättä saa. Kello kuuden aamulähtö ei kuitenkaan ollut ruuhkainen ja aikaisen aamulähdön ansiosta olimme Bodossa jo ennen kymmentä ja meillä oli koko vielä koko päivä aikaa tutkia Norjan rannikkoa.


Bodon keskustasta on noin 30 kilometriä Saltstraumeniin, pieneen salmeen, jossa olemme kuulleet olevan maailman voimakkain ja nopein vuorovesivirtaus. Koska salmi oli matkan varrella, päätimme pysähtyä katsomaan, miten hurjasti vesi oikein virtaa. Ennen salmelle menoa on selvitettävä, mihin aikaan vuorovesi vaihtuu, sillä muuten salmessa ei ole juuri nähtävää. Vuorovesiaikataulu löytyi melko helposti netistä googlettamalla. Tulimme sopivasti paikalle aamupäivällä, kun nousuvesi alkoi virrata salmeen. Virtaus oli vaikuttavan näköinen ja se aiheutti valtavia pyörteitä veteen. Ravintorikas nousuvesi houkuttelee paikalle kaloja, joita uiskenteli ja hyppi vedessä valtavia määriä. Lapset yrittivät niitä kovasti pyydystää virvelillä, mutta huono kalaonni on varjostanut reissuamme. Muuten Saltsraumenia kehutaan kalastajan taivaaksi ja siellä järjestetään paljon kalatusretkiä. Jotkut turistit kävivät myös voimakkaassa virtauksessa moottoriveneen kyydissä. Näky oli vaikuttava, mutta lapset eivät jaksaneet tästä luonnonilmiöstä kovin paljon innostua. He saivat kuitenkin ajan kulumaan kalastellen ja kallioilla leikkien.

Saltstraumen

Kun vuorovettä oli ihmetelty tarpeeksi, haettiin lähikaupasta evästä ja pidettiin piknik Saltstraumenin lähellä olevassa puistossa. Oli myös aika päättää, mihin matka jatkuisi tästä. Matkaväsymys alkoi painaa jo koko perheellä ja vaikka Norjan puolella riittäisi nähtävää vaikka kuinka, päätimme alkaa suunnata kotia kohti. Mietimme seuraavaa yöpymispaikkaamme; muu perhe haluaisi telttayön, mutta itse olen väsynyt rauhattoman Moskenes-yön jäljiltä ja haluan kunnon sängyn. Google Mapsia aikamme tutkiskeltua päätämme jatkaa Norjan rannikkoa alaspäin ja ihailla vielä hetken vuoristo- ja vuonomaisemia. Ajaisimme etelään päin reilut 200 kilometriä seuraavaan vähän isompaan kaupunkiin, joka näytti olevan Mo i Rana. Sieltä löytyi Scandic -hotelli, jossa oli kohtuuhintaisia (Norjan hintatasoon nähden) ja vapaita huoneita. Kaupunki oli sopiva yöpymiskohde, koska siitä lähtee tie Ruotsin puolelle.  Matka Mo i Ranaan oli hieno upeine maisemineen, mutta itse Mo i Rana oli todella tylsä teollisuuskaupunki, jossa ei ollut yhtään mitään nähtävää. Se ei kuitenkaan haitannut, päivän matkasta väsyneenä kävimme vain hotellin lähellä olevasta ravintolassa syömässä ja sen jälkeen painuimme nukkumaan.

7. päivä: Kestävyysajo Ruotsin halki ja Wasalinella Suomeen

Edellisenä iltana pohdimme, vietämmekö vielä yhden yön Ruotsissa vai yritämmekö ehtiä yhden päivän aikana Uumajaan laivaan ja Suomeen. Matkaa Mo i Ranasta  Uumajaan oli yli 500 kilometriä, joten sen ajaminen yhtenä päivänä niin, että ehtisimme iltalaivaan, oli kunnianhimoinen. Ruotsissa olisimme voineet pysähtyä patikoimaan vuoristoalueelle yhdeksi yöksi tai yöpyä Uumajassa. Lapset olivat jo liian väsyneitä patikointiin ja retkeilyyn ja Uumajan majoitukset puolestaan täyteen buukattuja, joten päätimme yrittää suoritua Suomeen samana päivänä. Tuhti aamupala hotellilla ja aikainen lähtö kohti Ruotsia. Matkan varrella miehen ajaessa laskeskelin, että meidän pitäisi turhia pysähdyksiä välttämällä ehtiä iltalaivaan, joten varasin laivaliput matkan varrella. Tiukka aikataulu tarkoitti sitä, että lounaaksi syötiin huoltoasemalta ostettuja suklaapatukoita ja sipsejä. Automatka oli aika rankka, mutta ehdimme hyvissä ajoin Uumajaan. Aikaa jäi vielä käydä vielä Uumajassa kahvilla ja katsastaa pikaisesti kaupungin katuja. 

 Viimeiset vuoristomaisemat Ruotsin puolella.

Laiva odotti Uumajassa.

Sitten auto kohti Wasalinen laivaa. Auton vieminen laivaan kesti melko pitkään ja nälkäisillä ja väsyneillä lapsilla teki tiukkaa jaksaa istua autossa odottamassa. Kun kuitenkin viimein pääsimme sisään laivaan, lapsilta katosi kaikki kiukku ja väsymys. Kävimme syömässä laivan buffetissa, josta löytyi ihan kohtuullista ruokaa. Emme olleet syöneet kunnolla koko päivänä, joten voi olla, että meille olisi kelvannut tuolloin ruoka kuin ruoka. Ruoan jälkeen aika kului lasten leikkipaikalla, jossa lapset jaksoivat telmiä myöhäiseen iltaan. Laiva saapui Vaasaan puolenyön jälkeen ja olin taas jo Ruotsin puolella varannut majoituksen parin kilometrin päästä satamasta Tropiclandiasta. Rantasipi Tropiclandia oli ainoa paikka Vaasassa, josta löysin nelihenkiselle perheelle majoituksen viime hetkellä. Täytyy sanoa, että koko matkan aikana majoitusten löytäminen koko perheelle oli välillä haasteellista ja selkeästi kesäsesonkiaikana hotellit ovat usein täyteen buukattuja niin Suomessa, Norjassa kuin Ruotsissa. Tropiclandiassa hotelliyö oli sikahintainen, kalliimpi kuin Norjassa eikä hotelli tehnyt kummoista vaikutusta, mutta joku majapaikka oli löydettävä, ettei lasten tarvitse koko yötä nukkua autossa.

8. päivä: Kotiin, mutta Keskisellä pitää vielä pysähtyä!

Vaasaan emme jääneet sen kummemmin tutustumaan vaan aamupalan jälkeen lähdimme ajamaan kohti kotia, matkaan kun oli vielä jäljellä monta sataa kilometriä. Matkan varrella oli kuitenkin tehtävä vielä yksi pysähdys Keskisen kyläkaupalla. Täytyyhän siellä käydä, kun melkein ohi ajetaan. Keskisellä oli juuri parhaillaan Miljoonativoli, jossa lapset saivat käydä tivolin laitteissa ilmaiseksi, joten pitihän sinne mennä. Tämä oli toinen kerta, kun kävin Keskisen kyläkaupalla enkä voi kuin ihmetellä, miten keskellä maaseutua sijaitsevalla kaupalla voi aina olla niin paljon asiakkaita, vaikka nytkin oli arkipäivä. Kun kaikki turhat ostokset oli tehty ja tivolilaitteet testattu, jatkui matka kotiin, niin että illalla pääsimme omaan sänkyyn nukkumaan.

Kaiken kaikkiaan ikimuistoinen reissu, joskin melko rankka pitkine ajomatkoineen. Lapset tykkäsivät reissusta kovasti, vaikka lomasta puuttuivat etelänloman lämmin merituuli ja uima-altaassa polskinta. Lapsia tämä ei kuulemma kuitenkaan haitannut. Lasten mielestä kivointa matkassa oli luonnossa ruokailu, telttailu, vesiputoukset, Keipenin patikointiretki, autossa tablettitietokoneella pelaaminen ja perheen kanssa yhdessä oleminen. Nähtävää ja koettavaa olisi ollut paljon enemmänkin kuin mitä reilussa viikossa ehti nähdä ja kokea, joten meidän perhe matkaa pohjoiseen varmasti vielä toistekin!